SEURAA MEITÄ

SEURAA MEITÄ

Riista – eettistä ja helppoa ruokaa

Riista on eettisyyden lisäksi ravintoarvoiltaan terveellinen vaihtoehto.

Riistan valmistus ei eroa juuri lainkaan esimerkiksi naudan tai sian lihan käytöstä. Huomio kannattaa kiinnittää kypsentämiseen ja olla sen kanssa tarkkana. Vähärasvaisuuden vuoksi riistan maku voi kärsiä liian pitkästä kypsennysajasta ja liha saattaa saada maksamaisen maun. Etenkin riistapaistien kohdalla paistomittari on kotikokin paras kaveri.

 

Peuranlihan valmistus

Mitä kannattaa ottaa huomioon peuranlihan valmistuksessa?

Peuranliha on huippuraaka-aine; se on pääsääntöisesti aina mureaa. Peuranliha on maultaan hienostunutta. Siinä ei ole vahvaa riistan makua, vaan maukas riistainen aromi.

Peuranlihan valmistuksessa tärkeää on kypsennys, joka kannattaa tehdä matalalla lämmöllä, jotta liha ei ylikypsy. Peuranliha ns. maksoittuu, kun se menee ylikypsäksi, eli siihen tulee maksainen maku. Tämä tulee esiin erityisesti peuranlihassa, mutta myös muussa riistassa.

Peura kannattaa kypsentää miedolla lämmöllä ja jättää mediumiksi.

Pitkään uunissa haudutettava peuranliha, kuten potka, kypsennetään ylikypsäksi. Haudutus valmistustapana kuitenkin säilyttää peuralle ominaisen maun ja mureuden.

Vähärasvainen liha säilyy hyvin pakkasessa. Pitkään säilytettynä lihan laatu huononee, mutta vaaraa terveydelle ei kuitenkaan aiheudu. Liha kannattaa käyttää ennen seuraavan metsästyskauden alkua.

Hirvenliha ruoanlaitossa - mitä on hyvä tietää?

Jos vertaa peuraa ja hirveä keskenään, peuranlihassa on voimakkaampi riistan maku kuin hirvenlihassa. Hirven paistit eivät ole yhtä mureita kuin peuran paistit: siksi hirvenlihaa valmistaessa sisälämpöä pitää nostaa peuraan verrattuna, myös kokonsakin puolesta.

Hirven paisti on maukkaampi ja sitkeämpi kuin file: siksi se soveltuu hyvin kylmäksi alkuruoaksi tartar- tai carpaccio-henkisesti valmistettuna, kun liha rapsutetaan tartariksi tai vuollaan ohueksi carpaccioksi.

Pintasavustaminen toimii hyvin peuralle
ja hirvelle ja savun aromi sopii riistan
makumaailmaan.

Poronliha

Puolivillit porot syövät pohjoisen luonnon antimia, kuten villikasveja, sieniä ja jäkälää, joten porossa maistuu ainutlaatuinen riistan maku. Tämän on arveltu olevan syynä poronlihan terveellisyyteen. Se on vähärasvaista ja proteiinirikasta, ja sisältää muihin lihoihin verrattuna runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten rautaa ja seleeniä sekä A-, E- ja B-vitamiineja.

Poronlihan omaa hienoa aromia ei kannata peittää liiallisella maustamisella, vaan usein pelkkä suola- ja pippuriripaus riittävät. Pororuokien makua täydentämään sopivat myös muut pohjoisen luonnon antimet, kuten karpalo, puolukka, hunaja ja katajanmarja.

Poronliha sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten rautaa ja seleeniä sekä A-, E- ja B-vitamiineja.

TÄMÄN VIIKON

TARJOUKSET

20.–26. syyskuuta

Myymälästä
ja verkkokaupasta

TÄMÄN VIIKON

TARJOUKSET

20.–26. syyskuuta

NYT SAATAVILLA

17,90 €/kg

44,90 €/kg

Erä

NYT SAATAVILLA

17,90 €/kg

44,90 €/kg

Erä

SALAMIVIIKKO!

27,90 €/kg

33,90 €/kg